Henna 5.9.2012

by Henna Aho

SOPIMUS YHTEISEEN LOPPUTULOKSEEN

Katselimme eilen kuvaa, mutta puhuimme siitä sitäkin enemmän. Katsomatta. Kuva alkaa olla jo joka paikasta niin tutu, että sen yksityiskohdista on mahdollista puhua näkemättä sitä ollenkaan. Meillä oli aika yhteneväinen visio siitä, mitä kuvalle piti vielä tehdä. Etualan ongelmakolmio, johon Ville oli läiskännyt sattumanvaraisesti väärää vihreää, tarvitsi oman identiteetin. Sitten vielä lihallisen hahmon jalkaa tuli korjata ja siinä melkein kaikki. Katselin ennen työskentelyn aloittamista Villen kirjaa symbolismista, ja sain sieltä inspiraation etualan ruusupusikon tekemiseen. Kuva oli muutenkin muistuttanut minua Monetn lummelammikoista, joten tämähän sopi tosi hyvin. Aihekin täsmentyi pusikon kautta.

KUKA ON HEITTÄNYT KUKAT ROSKIIN?

Ville etualan roskis on tärkeä symboli minulle. Tuskin sitä muut atajuavat roskikseksi lainkaan. Ruusupusikon vieressä, täynnä vaaleanpunaista roskaa, näyttää siltä, että joku on heittänyt sinne ruusuja. Ihanaa. Ruusuja roskiksessa ja paljon!

LUOPUMINEN

Nyt kuva alkaa olla valmis. Olen jo valmistellut muutaman kerran kuvasta luopumista, siihen meillä ei enää pian ole mitään tekemistä. Ja taisi nyt tulla valmiiksi. Itse ainakin olen tyytyväinen. Jopa tosi tyytyväinen. Usko, että kuvan merkitykset alkavat avautua, kun sitä saa katsella ilman “ratkaisemisen” pakko, joka minua ja Ville on tässä vainonnut. Kiitän kuva sinua haasteesta, johon meidät laitoit, mutta vieläkin enemmän ihmettelen sitä tarmoa ja sinnikkyyttä, jolla me Villen kanssa tässä hankkeessa oltiin. Kylä se kuva sitten taipui meidän auktoriteettimme edessä. Se puhkesi kukkaan 😀

RAPORTTI: oman maalauspäivän aikana maalsin yhteismaalausta jonkun aikaa, että se tuli valmiiksi. En katsonut kelloa.

MUSIIKKI: omalta puolelta kuului vaimea Ratatat.

Ville 4.9.2012

by laaksone

 

HORNAN TUUTTI

Aloitin pyörittelemällä sommitelmaan spiraalin. Hennan ratkaisu avata kuvatilaa isommaksi ja poistaa ympyrä toimii. Samoin myös luopuminen esittävyyden päällekäyvyydestä. Maalaus halusi taas olla maalaus.

Otin tehtäväkseni työstää kuvapinta-alaa kauttaaltaan. Pyrin tekemään siveltimen vetoja, jotka “esittävät jotain”, siis sellaisia, joilla on merkitys. Onnistuinkin monin paikoin, ja niissä mihin en kokenut viimeistä silausta saaneeni aikaiseksi, tuntuivat jälkikäteen kuuluvan suunnitelmaan. Kaiken ei missään nimessä pidäkkään olla yhtä “onnistunutta”, vaan epävarmuus ja jopa hairahdukset ovat maalauksessa sellaisia tasoja, jotka antavat onnistumisen elää.

Kuva on runsas. Kahdenkin spiraalin ja värimassan vellonassa elävä. “Horn of Plenty”. Selitykset ovat monet ihmisillä, pyrkiessään saada plajoudesta tolkkua. Kaikista mahdollisista ratkaisuista ja näkemisen tavoista. Mitä jää jäljelle?

KOLLEKTIIVISEN MIEHEN PSYYKENDELIA

Mielen, kuten olen Hennalla ehdottanut. Mutta; Kuva toimii kolmella tasolla (vähintään). Kerrostunut kuva on asettunut tilaan, jossa sitä voi lukea monelta eri kannalta. Tämä on mielestäni kiinnostavaa tässä kollektiivisen tietoisuuden synnyttämässä harhakuvassa.

Voisin toki luetella ne kolme tasoa, jotka MINÄ siinä näen, mutta tärkeämpää kuin tämä on se, että katsojalle syntyy mahdollisuus lähteä lukemaan kuvaa; Huomata yllätyksekseenkin toisia tasoja ja tapoja nähdä asiat.

TYYTYVÄISYYS

Päätimme Hennan kanssa, että kuvaa sopii nyt työstää pitempään ja tämänkokoisen kuvan kanssa tämä tuntuu hyvältä ratkaisulta. Tunnen kuinka olen lähes “ratkaissut” kuvan, tehtyäni tarpeeksi työtä ja päästyäni sisään haasteeseen, joka ei vain rutinoidulla prosessityöstämisellä ollut mennyt minnekkään. Pääsin kiinni työhön ja ylitse sen kynnyksen; sain siitä otteen.

Omalla tavallaan näen, että työ voisi olla valmis, mutta ennen kaikkea koen pitkästä aikaa sen olevan maalaus! (Maallistettu!)

Raportti: 2 tuntia aamulla ennen omaa työpäivää

Musiikki: Random playlist. on ihan hyvä vieläkin, mut pian vaihdan.

 

Henna 2.9.2012

by Henna Aho

VIHREÄT JA PUNAISET SÄTEET

Pitkästä aikaa työhuoneella. Ehdotin jo melkein, että jätetääm tämä työ sivuun ja aloitetaan uutta Logomon näyttelyä varten. Ville oli sitä mieltä, että yritetään vielä. Mutta varmistin, että eihän mikään enää ole maalauksessa sellaista, mihin ei saa koskea. Ei edes iso naama. Ei kuulemma. Katselin siis alussa työtä pitkään tietoisena siitä, että osa kuninkaista oli kaadettu, sille saisi tehdä mitä vain. Yhtäkkiä en löytänytkään mitään korjattavaa. Mietin, että olenko oikeassa, vai sokea.

TEIPIT

Jotain halusin kuitenkin tehdä, en voinut uskoa, että Ville ja minä olisimme niin “tyhmiä”, etemmekö muka näkisi hyvää maalausta edessämme, jos sellainen siinä olisi. Eli työ on ärsyttänyt vielä kumpaakin, siinä pitää olla jotain vinossa. Heitin noppaa, ja lähdin tekemään jotain. Laitoin teippauksia, Halusin jotain eksaktia, koko kuvaa koskevaa, muttam yös rikkovaa elementtiä. Tarkoituksena oli tehdä valonsäteitä, jotak kirkastaisivat kohdetta osuessaan siihen. Aloitin vihreällä, ja yhtäkkiä se oli levinnyt pitkälle. Kuvan viher-persikka akselia seuraten tein vaalenapunaisen värin, jolla tein loput säteistä. Nyt säteitä oli kolea erilaista; vihreä, punainen ja sen värinen, joka maalaus alunperin oli. sitten taas vihreä, punainen jne. Tekeminen ahdisti, sillä luulin melkein koko ajan sössiväni ja pilaavani kaiken. Tein kuitenkin silti jostain kumman syyystä, vaikka välillä pyyhinkin jälkiä pois.

AHDISTUS

Pikaisesti otin teipit pois, odotin kauhulla mitä tulee. Ja tuli jotain. En tiennyt olinko pilannut pahasti vai tehnyt jotain isolla askeleella etenevää. Innlla näytin kuitenkin Villelle tuloksia, sillä olin todella yrittänyt ja taistellut kuvan kanssa. Mietin kuvaa “Pettäjäkuvana”; joka uskottelee tekijälleen sen,e ttä kannattaa osallistua. Tekijä uskoo tämän, tekeen kuvalle kaikkensa, luottaen, motivoituneena, ja pam; kuva ei annakaan mitään vaan heijastaa kaiken kauheana takaisin. Pettää. Villelle näyttäessäni kameraa, uskoin, että ei olisi kannattanut tehdä. Nyt jälkeenpäin olen eri mieltä, kuva näyttää innostavalta. Siinä jotain …uutta.

MUSIIKKI jotain bass voittoista rythmbassobeissipoppia.

RAPORTTI: Sovimme, että alamme maalata kuvaa nyt 2 tuntia kerralla, koska se on niin iso. Tein siis kaksi tuntia duunia.

Ville 24.8. 2012

by laaksone

HEAVEN AND HELL ON EARTH, OSA 2

Taivas ja Helvetti ovat maanpäällä. Taistelu valaistuneisuudesta tihenee.

MIKSI KIRJOITAMME SIITÄ

Olen alkanut pohtia tämän maalausprosessimme ailahtelevuutta tämän maalauksen kohdalla. Kirjoitamme ja maalaamme mitä sattuu. Teeman pyörittely ja ideoiden heittely ei tunnu johtavan mihinkään. Ja tästä kirjoittamisemme tämän maalauksen osalla on todiste. Vaikka pyrkisimme johonkin, kun rakenne on heikko, on suunta jokseenkin päämäärätön. Ideat kyllä suuntautuvat kohti jotain “yhtä”, joka kuitenkaan ei ole milloinkaan “sama”.

Voi kuin voisimme edes kirjoittaa jonkin vakiintuneen rungon päälle; vaikka: Minä rakastan, Minä vihaan & Mitä on!

Kyllähän maalaus etenee näinkin, jopa yhteisessä sävelessä, mutta tie on raskas.

SUURI PALLO JA MAISEMA

Lume on todellisuus. Olen alkanut  vihata maalauksen esittämätöntä maalimössöä. Haluaisin nähdä esittävämpiä elementtejä ja monitulkintaisuutta myös taustassa. Vain maali ja väri. Mitä ne ovat?

Maalasin palavan roskiksen viitteellisesti pallaon oikeaan alakulmaan. Veden yli kulkee nopeasti hutaistu silta. Moninaisuuden ja selkeyden suhde pitäisi saada parempaan asemaan: reunat ovat “ei mitään” ja pallon sisällä on jotenkin ylimalkaisesti jotain.

 

Raportti: Tunti

Musiikki: Sekalainen

Henna 19.8. 2012

by Henna Aho

JÄRVI

Hahmoille en halunnut tehdä mitään, joten keskityin aluksi olennaiseen, joka jäi tavallaan kesken viime kerrasta; järveen. Halusin siihen läpikuultavuutta, eri sävyjä ja perspektiiviä. Sekoitin lillukan liuoksen ja otin ison siveltimen ja huiskin sinne tänne. Ympyrän tai munan muoto alkoi syntyä. Keskelle on siis muodostumassa maailma, vesipisarassa, muna, alkumuna. Tein vahvistuksia muodosta myös oikeanpuoleiseen taivaaseen ja vasemmalle vuoristoon.

ISO VIHREÄ HAHMO

Siistin vaaleanvihreällä hahmon posken, joka oli määrittelemätöntä ekspressiota tähän asti. Siitä tuli hyvä, kliininen pohjustus. Oikeanpuolen oranssi voisi kaivata vielä samaa käsittelyä omalla tavallaan. Reunat siis kuitenkin lämpimän sävyiset ja keskikohdan muna viileä oma maailmansa.

TUNNE

En ole pitkään aikaan kirjoittanut tuntemuksistani, joita koen maalatessani työtä. Olen ikäänkuin väsynyt näihin tuntemuksiin, ei siksi että ne olisivat aina negatiivisia edes (vaikka paljon turhautumista sisältyykin tähän työskentelyyn). En jaksa enää kirjoittaa odotuksen jännityksestä, siitä että uskon ja luotan että kuva syntyy… ehkä siksi en kirjoita, koska en koe niin? Mutta mikä kumma sitten saa minut jaksamaan, rutiiniko, maalauksen oma maailmansa kaikesta huolimatta, vaikean arvoituksen haaste? Villen määräykset? Jos meilä ei olisi määrittelemäämme ajallista struktuuria tähän, ja jo jonkinlaista historiaa ja kokemusta, voisi olla, että luovuttaisin ja toteaisin varsin pian, että yhteismaalaaminen ei toimi. Ei ainakaan tällä tavalla improvisoiden. Pohdin tänään sitä asiaa, että mistä tietää onko oikeasti poistumasta siitä omasta kontrollistaan johonkin uuteen (yhteiseenkin) “kolmanteen tilaan”, vai mitä jos onkin vain oikeasti hukassa….luullut ottavansa hypyn tuntemattomaan laskeutuakseen tämän jälkeen johonkin uudistavaan. Mutta mitä jos pohjaa ei olekaan, on vain pudotus…pudotus. Onko Ville oikea henkilö ottamaan vastuun tästä työskentelystä, tai siitä että pohja on kyllä olemassa. Uskooko hän?

RAPORTTI: noin tunti

MUSIIKKI: ei musiikkia

Ville 19.8. 2012

by laaksone

ROOLIT VAIHTUVAT
Katsoin tuskastuneena kuvan etenemistä. Tuntuu, että vaikka mennään eteenpäin niin ei mennä minnekään. Aloin puunaamaan ihmisfiguureja “ihmisemmiksi” kun en tiennyt mitä muutakaan haluaisin tehdä. Hennalla näkyy olevan jokin idea taustan suhteen,joten antaa hänen tehdä sitä vuorostaan. Kun olen tehnyt sitä aimmin johonkin suuntaan, niin seuraavalla kerralla Henna tekee jotain “muuta”… Vähän kuten ihmishahmojen kanssakin kävi: Hennahan teki alunperin figuureihin pääsuuntia ja luonnoksia; ja sitten minä aloin niitä värittelemään ja massoittelemaan- ja jatko sommittelemaan.
Ihmisten roolit ovat liikkeessä: ketä on päähenkilö tai mikä on minkäkin hahmon suhde toiseen liikkuu hienovaraisesti kuin katseen suunnan vaihtuminen silmittömissä hahmoissa.

EPÄSYMMETRINEN KESKITYS

Kolmen kankaan muodostaman yhden kuvan suhde kolmiosaisuuteen on ollut alun jälkeen aika hukassa. Keskipaneelin merkitys katosi kun se alistui vain osaksi kuvaa. Tuntuu, että sen merkitys on epäolennainen ja heikentää maalausta, kun sen käyttöä ei ole perustelu.

Toisaalta pidän siitä, kuinka kuvan jakautuneisuus luo symmetrian tunnettä. Joinain kertoina olen kokenut keskipalkin olemisen jopa avaimekselliseksi elementiksi. Vaikkei sitä kohtaa ole määritelty erilaiseksi tai maalattu mitenkään toisin, niin se avaa teokselle jokinlaisen lisäulottuvuuden. Teoksella on jotain arkkitehtoorista sisäänkirjoitettuna jaon ansiosta.

Maaluksellisesti keskikohta: Buddha, valaistunut ja lennossa oleva etualan figuuri ovat oikeanpuolisen paneelin ja keskipaneelin rajalla, jolloin niiden epäsymmetrisyys on helposti havaittavissa. Paneelin tehtävä alleviivata epäsymmetriaa auttaa eteenpäin.

AINA EI VOI YMMÄRTÄÄ

Olin jopa kiukkunen siitä, etten ymmärrä mihin Henna on menossa. Hänen maalauksensa tuntuu laattamaiselta enkä ymmärrä hänen siveltimensä estetiikkaa, maalauksen jäki ei ole mielestäni “kaunista” tai “taidokasta”. Ja hän kommentoi minun maalausjälkeäni lähes samoin sanoin.

Päätin, että luotan siihen, että Henna on tekemässä jotain, mihin hän tarvitsee aikaa ja useamman kerran. Rajasin siksikin toimintani noihin figuureihin. Muistan kokeneeni niin moneen kertaan pettymyksen maalauksellisien jälkieni jäätyä jonkin perustelemattomantuntuisen alle, etten enää halua telata mitään “omalla”.

Odotan mihin tämä on menossa, ja kun tiedän, että voin kerralla tehdä ja nähdä jotain, tartun siihen, jos tarvetta enää on. Ainakin tältä tuntuu nyt.

 

RAPORTTI: Tunti

ÄÄNI: Hiljaisuus (cd-soitin rikki ja ei jaksanut vinyylejä alkaa pläräämään.)

Henna 17.8.2012

by Henna Aho

LAMPI

Kuvasin ennen tämän työn maalaamista erään oman suuren työni kameralla. Kuvassa on lampi. Huomasin, että tähänkin maalaukseen lampi on juuri sopiva elementti. Olin jo aikaisemmin päättänyt, että vettä täytyy jatkotyöstää enemmän. Nyt se sai hyvän muodon, syvyyttä, läpikuultavuutta ja väriä, mm perspektiivin suhteen täytyy vielä työstää.

LAMPI KUILUN REUNALLA

Lampi täytyy sijoittaa johonkin. Se ei voi olla vain vihreällä burmella…suhde oikeanpuoleiseen oranssiin täytyy tehdä selväksi. Jatkan taustalla olevia punaisia vuoria siten, että lampi sijoittuu tuolle samalle punertavalle maaperälle. Lampi on sojittunut aivan kuilun reunalle, tuon kuilun, johon tai jonka yli yksi kuvan hahmoista on heitäytynyt.

HEIJASTUKSET

Tein kahdelle kuvan sinisistä etualan hahmoista punaiset varjot. Kultaisesta buddhasta tein vähän kellertäviä heijastuksia veden pinnalle. Muista hahmoista ei tule heijastuksia eikä varjoja. ne lienevät jotain muuta lajia.

Raportti: maalasin keskellä omaa työpäivääni noin tunnin

Musiikki: ei musiikkia

Ville 13.8.12

by laaksone

TAISTELU VALAISTUNEISUUDESTA
Otsikko kertonee paljon. Huvittavakin asetelma: kilpailu henkistymisestä. Minusta tuntuu, että tämä on teema, jota olemme tulleet sivunneeksi prosesseissamme useastikin, etenkin aiemmissa töissämme.

Taiteesta väittely ei suoranaisesti ole se, mitä meidän työssämme tapahtuu, mutta voimakkaita mielipiteitä siitä mihin suuntaan tulisi lähteä on ilmoilla jatkuvasti. Mitä tämä valaistuneisuus sitten voisi olla tai tarjota? Voisiko yhteismaalaaminen muodostaa jonkun “dialogisen tilan” kautta kolmannen (ylemmän tietoisuuden?).

OTTAEN HUOMIOON KESKIPAKOISVOIMAN

Laokoon-ryhmän ja Matissen tanssin pyörinä pohjautuu pyörivään liikkeeseen ja toisistaan kiinnipitävien ja toisiinsa tarttuvien muotojen jatkumoon. Keskipakoisvoima Nietzschen mukaan heittää pois parhaan, siis erityisen. Keskelle jäävä tavanomainen ei epäerityisyydessään ole mitään. Erityistä en väitä maalauksemme missään mielessä olevan. Sarjakuvamaiseksikin muodostuva kohtaus on aiheineen ja figuureineen jotain hyvin “epämaalauksellista” tälläisenään, mutta haluan nähdä sarjakuvan ennen kuin maalaan sen. Tämä olisi kyllä ollut aikalailla helpompaa luonnostella ensin piirtämällä ja sitten vaikka maalata mustavalkoiseksi valöörimaalaukseksi verrattuna tämän alusta loppuun öljyn “tuhlaamiseen”. Toisaalta uskon kyllä että emme olisi mitenkään voineet virittyä muuten toteuttamaan tälläistä kuvaa. Värit ovat johdatelleet meitä.

IHMISVIHA JA LIHA

Olen pitkään välttänyt omissa töissäni ihmisaiheita. Ihmislihassa on jotain joka saa selkäpiissäni heräämään arvostelevan, alhaisen ihmisen. Maalatessa luontoa tai henkisiä olentoja on helppoa olla arvostelematta kohdettaan, joka on korkeampi tietoisuuden muoto. Ihmisissä on jotain alhaista.

Tämä edellinen ajattelu onlapsellista: tiedän sen, mutta tähän päädyin kun nuorempana maalasin ihmisiä. Inho ihmisyyttä ja ihmistä kohtaan on outoa, mutta se tuntui hiipiväbn kuviini ja ajatuksiini. En pitänyt siitä ja lopetin ihmisaiheet. Ehkä olisin nykyään kypsä näkemään ihmisistä enemmän?

Raportti: tunti yhteismaalausta aamulla

Musiikki: sekalaista: Räppiä, Pärttiä, Atmosphereä

Henna 10.8.12

by Henna Aho

TEKNINEN

Minulla ei oikeastaan ollut minkäänlaisia ambitioita lhteä tekemään kuvaa, ei siis mitään negatiivista energiaakaan. Olin provosoitunut kovastikin Villen violetista pilvestä, mutta tuokin energia valui tyhjiin riidellessämme sanallisesti asioista. Toisaalta on myös hyvä, ettei pikaistuksissaan tule tekemään maalausta; tähän hupenee muutenkin jo aivan liikaa maalia ja energiaa. Taitaa tämä tosiaan huolettaa minua, koska tuntuu, että puhun siitä jo monennettako kertaa… Lähdin siis hyvin teknisesti liikkelle; lähdin ratkomaan kuvaan selkeyttä lähinnä vastavärikontrasteilla. Olin päättänyt, että ihmisiä en tekisi enempää, tehkään Ville välillä. Lähti homma sitten käsistä.

STRUKTUURI

Käytin alussa paljon teippiä saadakseni kuvaan kulmia, struktuuria. Varsinkin ihmisten epämössä on harvinaisen tuskallista katsottavaa, koska on jo moneen kertaan koittanut antaa kaikkensa niiden hyväksi.

EN NÄE VAIKKA KATSON (SILMÄT AUKI)

Niin on tämän kuvan kanssa, en näe enää etenemistämme, en ole nähnyt pitkään aikaan. Jotain hienoista maalien liikkumista kankaalla, mutta kaikki on kovin jähmeää. En osaa myöskään usein arvioida, onko maalien liikehdintä mennyt hyvään vai huonoon suuntaan, puhumattakaan siitä, että minun olisi annettava niiille käskyjä; väri keltainen, sinun paikkasi on levitä tähän! Tein taivaalle punaisen hattarataivaan, vähän kuin vahingossa, mutten saanut sitä enäää pyyhkimällä pos. Huoletti se, että Ville pahoittaa mielensä, kun menin sössimään hänen tykkäämänsä tumman ylätaivaskohdan. Yritin siis pyyhkiä huonoa punaista pois, kun huomasin siihen ilmestyvän ihan ok näköisiä vuoria. Vähän kuvitusmaisia ne ovat, mutta tunnelmaltaa hyvät. Ja sopii ideana yllättävän hyvon työhön. Loppujen lopuksi alkoi näyttää siltä, että työ oli menossa taas alkulähtökohtia päin; alun punainen ja vihreä valtaavat hieman alaa.

Raportti: maalasin oman ateljeepäiväni sisällä yhteismaalaukseen varatun ajan, ja vähän enemmänkin.

Musiikki: ei musiikkia.

 

Ville 6.8.2012

by laaksone

THOSE ANOINTED BY THE GREAT GOLDEN BUDDHA CAN GO (WHERE EVER)

Buddha-figuuri epämääräisyydessään alkoi ärsyttää minua: pohjustettu pinta epämääräisenä massana oli vaarassa tulla taustan määrittelemäksi. En ollut pitkään aikaan saanut siihen mitään kiinnostusta aikaiseksi. Tunsin oikeastaan, että se oli vain ensimmäisen kerran hutaisun jälkeisenä täydelline, ja sen jälkeen lähtenyt pilaantumaan. Valelin sen kultaisella öljytangolla (Oilbar). Kuin kynällä piirtäisi. Ei tunnu maalaamiselta, mutta maali levittyy. Jätin sen kuivamaan. Tuntui parhaalta tämän suhteen pitkään aikaan.

Buddhalla täytyy olla funktio. Se on aika keskeisessä asemassa kuvassa, tahtoi tai ei. Samoin tulisi kaikilla muillakin henkilöillä kuvassa olla oma roolinsa! Hennan kuvaan sommittelema hahmo, jonka pää lepää Buddhan sylissä inspiroi minua tarinallisela tasolla. Buddha voitelee ihmisen tiedolla ja tämä valaistuu. Vedin tämän henkilön (yläosaa) alkuun valkoisella, mutta tarkoitus olisi keksi valaistumiselle oma värinsä. Mietin myös, voisiko henkilön jalat sommitella toisaalle kuin Hennan ehdotuksessa.

Päädyin vähän yllätykseksi itsellenikin sommittelemaan Buddhan alle pilveä, jonka reuralla hän istuu ihmisiä valaisemassa. Ajatus lähti valkoisen tilan määrittelystä, jonka Henna oli luonut kuvan oikeaan alareunaan. Halusin punaisen figuurin alle ilmaa ja niin päädyin lisäämään keltaista (hieman lämpimämpänä sävynä kuin ylhäällä). Valkoinen Pilvi aiheutti Hennassa pahastusta. Hänestä tuntui kuin olisin pilannut hänen työnsä keskustan figuurien kanssa. Itse ajateelin, että en tehnyt alueelle, niin paljoa; määrittelin vain taustaa (kuten sovittu). Pilven muoto (jatkuen kuvassa alas asti, kuvan alalaidasta ilmestyviin figuureihin) toimii ylösalaisen-munamaisena keskustapahtuman kenttänä.

KATSEEN SUUNTA

Nyt pitäisi määritellä jokaiselle henkilölle oma roolinsa (näin ainakin itse mietin)! Aloitin maalaamisen työstämällä oikean laidan valkoista keltaiseksi, mutta tartuin myös hetkeksi yhteen ylösnousefista ja aineettomammista figuureista (sieluista?) Halusin, että näillekin figuureille tulisi merkitys muunakin kuin symboolina. Niiden täytyisi personoitua.

Pohdiskelin ennen maalaamista katseen suuntaa. Miltä näyttäisi jos jokaisella figuurilla olisi silmä ja katseen suunta? Jos jokaisen figuurin silmistä loistaisi infrapunakohdistin, mihin katse osuisi. Katseiden kohdistaminen muodostaa huomipisteitä. Mihin kuvassa olevat figuurit katsovat, siellä on jotain katsottavaa (toinen figuuri, paikka, katsoja jne)

Jokaisella hahmolla ei tarvitse olla silmiä, jotta tämä onnsituu. Silmätön sielukin voi tuijottaa tiettyyn paikkaan, vaikka itseensä, mutta sen täytyy tehdä niin (silmättömänäkin). Haluaisin, että hahmoja määriteltäisiin ja hierarkisoitaisiin yhteistuumin. Sommitelma lyötäisiin oikeasti lukkoon ja sitten valittaisiin mikä on tärkeämpää suhteessa mihinkin ja miten asioita kuvataan missäkin kohtaa (esittävämpinä, abstraktimpina, viitteellisenä, jne)

LAOKOON JA VÄRI

Jollain tavalla ihmismassa alkaan muistuttaa minulle Laokoon-ryhmää, veistosta josta Hennan mainitsema El Grecokin on tehnyt maalauksen. Ihmismassa vellovana sommitelma rykälmänä on tietystä kuvakulmasta katsottuna toisiinsa solmiutunut voimien ja vastavoimien mukainen sommitelma: spiraalimainen vyyhti josta yksi hahmo sinkoutuu ulos (oikealta) ja johon toinen astuu sisään (vasemmalta). Mieleeni tulee Rubenssin (Leonardo Da Vinciltä lainaamien) spiraalisommitelmien lisäksi naivistinen Matissen Tanssi.

Jonkin velton sommitelman ja kokoonpruistavan voiman välille haluaisin kuvamme sijoittuvan. Värille on muodostunut kohdalleni jokin outo ja uusi merkitys tämän työn kohdalla. En ole ihan vielä täysin jyvällä mitä haluan, mutta jokin inspiroi minua siinä.